helenasistonen

Seurakuntavaalit on nyt käyty. Vaalien alla käyty kuohuva keskustelu lisäsi äänestäjäkuntaa Espoossa noin neljän prosenttiyksikön verran, mikä on näin pienissä vaaleissa melkoinen parannus entiseen. Äänestäjäkunta varmaan myös jonkin verran uudistui, sillä hyvin monet sellaiset, jotka koskaan ennen eivät olleet äänestäneet, tulivat ottamaan kantaa ja käyttivät äänioikeuttaan. Niinpä seurakuntien luottamushenkilöiksikin valikoitui myös uusia kasvoja. Se on hyvä asia.

Saamme uusia raikkaita tuulia seurakuntien purjeisiin! Omassa seurakunnassani neuvosto hiukan naisistui, mutta kokoonpano vaikuttaa mukavalta. Tulemme varmasti yhdessä tuulettamaan mielipiteitä ja tekemään hyvää työtä lähialueen hyväksi. Kirkkovaltuustossa tapahtui myös paljon muutoksia, omalta listaltani olin ainoa läpipäässyt. Oman seurakunnan nyt valittu valtuustoryhmä vaikuttaa kuitenkin ihan hyvältä.

Olen lähdössä uuteen nelivuotiskauteen iloisin mielin. Paljon asioita tulee varmasti eteen, mutta kaikesta varmasti selvitään. Olen myös ylpeä saamastani mahdollisuudesta osallistua kirkon päätöksentekoon ja pidän tätä hommaa tärkeänä. Jokainen luottamushenkilö tuo omalla persoonallaan jotain uutta päätöksentekopöytiin, kaikki mielipteet ovat mukana, kun päätöksiä punnitaan. Siinä syntyy väkisinkin hyvää jälkeä. Näin uskon!

Tämä on nyt ensimmäinen kirjoitukseni tähän blogiini. Aloitan tämän juuri seurakuntavaalien alla, kiinnostuneena ja uteliaana uudenlaisen kanssakäymisen muodosta. Vaalien läheisyys ja seurakunnan aihepiiri vievät nyt paljon ajatuksia juuri viime päivinä kuultuihin kuohuttaviin uutisiin. Kirkon piiristä eroaminen on tullut eteen niin monelle, joka on kokenut omaa arvomaailmaansa loukatun verisesti. Itse en seurannut kuohuttavaa tv-lähetystä, mutta jälkimaininkeja olen pohtinut nyt kovasti.

On ihmeellistä, että yksi taho saa mielipiteellään niin valtavan vyöryn liikkeelle. Taustalla on varmasti myös muuta epäselvyyttä. Ehkä tämä myrsky aikanaan myös puhdistaa ilmapiiriä ja selkeyttää ja terävöittää kirkonkin kantoja erilaisiin kysymyksiin.

Eikö rakkaus ole aina pyhää? Kahden ihmisen välinen rakkaus pitäisi kai aina olla siunauksen ja rukouksien arvoinen. Avioliitto on - ainakin nyt ajatellen - miehen ja naisen välinen liitto. Toisenlaiset liitot voisivat olla toisen nimisiä. En ollenkaan vähättele sitä, että Raamattu ei tue samaa sukupuolta olevien liittoja, mutta eikö voisi olla myös niin, ettei ihan kaikenlaisia yksityiskohtia tuonkaan ajan ilmiöistä ole näihin pyhiin kirjoituksiin sisällytetty. Onhan meillä maailman sivu ollut saman sukupuolen välistä rakkautta, kirjallisuus ja taide-elämä kertovat niistä omaa tarinaansa. Aihe on arka ja asianosaisille hyvin henkilökohtainen, mutta maailma muuttuu koko ajan. Ehkä kirkonkin on pikkuhiljaa tultava lähemmäksi tätä päivää ja mietittävä näitä sukupuolikysymyksiä sekä homoparien että naispappeuden lopullisen hyväksymisen suhteen uusiksi.

Kirkosta eroaminen on keino mielenilmaukseen. Samoin voisi mielensä ilmaista aktivoitumalla ja ryhtymällä toimimaan sen hyväksi, että kirkon piirissä käsitykset alkavat muuttumaan. Uusien ihmisten mukaan tulo toisi näkemyksiä laajemmalti myös päätöksentekoon. Ihan jo senkin vuoksi olisi ehdottoman tärkeää, että kaikki seurakunnan jäsenet kävisivät äänestämässä. Järjestelmä on demkraattinen, äänestämällä voi vaikuttaa seurakuntansa luottamuselinten kokoonpanon. Siispä äänestä!